Päivitys sähköautoilusta: uusi MB CLA 250+

Neljä vuotta sitten tuli kirjoitettua silloisia omia näkemyksiä, luuloja ja arvailuja sähköautoilusta. Vertasin mahdollisia polttomoottoriautojen ja sähköautojen eroja lähinnä toimintamatkan ja tankkauksen (tai latauksen) suhteen. Suurimittaisia arvauksia taisin tehdä myös siitä, riittääkö nykyinen sähköntuotanto vai lähdetäänkö heti tilaamaan uutta ydinvoimalaa. En ole lukenut uudelleen tuota silloista kirjoitusta, mutta se pitänee ehkä tehdä ja päivittää tarvittavilta osiltaan.

Edellisen PHEV Ford Kugan viiden vuoden leasingaika loppui talvella 2026, joten kesällä 2025 tuli tilanne eteen että jotain tarttis tehrä. Firman autopolitiikan mukaisesti sekä CO2 päästöjä että autovalikoimaa on työsuhdeautoissa rajoitettu, joten vaihtoehdot eivät olleet määrällisesti kummoiset mutta laatu oli ihan riittävä. Valintaa tehdessä olin tällä kertaa suurpiirteinen monien asioiden suhteen ja toimintamatka taisi olla aika isossa roolissa valintaa tehtäessä, mihin syynä oli tietysti yleinen laiskuus ja tässä tapauksessa nimenomaan siihen kuin usein täytyy autoa ladata. Toki oli monia muitakin kriteereitä, mutta ei mennä nyt niihin, monesti ne täyttyivät kaikissa autovalikoiman vaihtoehdoissa, joten hirveän isoja eroja ei autojen varusteiden ja toiminnallisuuden välillä ollut.

Emme hirveästi pitkiä matkoja liiku, mutta mahdollinen Espoo – Pori – Espoo on se yksi pisimmistä reiteistä mitä varmasti tulisimme ajamaan. Tämä tietää, kaikkine poikkeamineen, noin 500 km matkaa. Jos tuon matkan pystyy tekemään lataamatta, on se iso plussa. Talvipakkasilla ei taida olla yhtään autoa joka tuohon kykenisi, tämä taitaa olla tilanne edelleenkin.

En muista enää tarkalleen mitkä autot pääsivät loppusuoralle, vaihtoehtoina olivat kuitenkin PHEVit ja täyssähköt. Sen verran jäärä olen, etten samaa autoa ota kahta kertaa peräkkäin – en ole koskaan ottanut – joten vaihtoehdot putosivat tässäkin ja Kuga PHEV jäi suoraan pois. Mersun mainoksen uhrina menin katsomaan syksyllä markkinoille tulevan uuden sähköisen MB CLAn tietoja ja huolimatta ehkä auton vähän pienestä koosta verrattuna nykyiseen, toimintamatka (WLTP 795 km) oli kuitenkin varsin houkutteleva. Tuumasta toimeen ja Veho Olarille juttelemaan meidän yhteyshenkilön kanssa asiasta. Kauaa ei siinä mennyt, kun oli autosta tarjoukset tilattu ja lopullinen hyväksyntä saatiin tehtyä sitten aika nopeasti. Tulossa oli siis sininen MB CLA 250+ Launch Edition joillakin lisävarusteilla.

Tietyllä tavalla jännittää, vaikka Kugan kanssa on saanut jo tottua latauselämään. Eihän se 12kWh:n akulla pitkälle päässyt, mutta kesäaikaan kun vaan töissä kävi niin pelkällä sähköllä pystyi ajamaan viikkotolkulla. Pidin sähköllä ajamisesta enemmän kuin bensalla, kaasun vaste oli nopeampi ja muutenkin kyyti tuntui tasaisemmalta.

Suomalaisten harrastajien järjestämässä talvisessa FLTP 1000 testissä MB CLA 250+ AMG Line pärjäsi hyvin. Meille oli tulossa karvalakkimalli, ilman AMG varustetasoa, sama “kone” muuten. Akku on 85 kWh ja tuossa testissä keskikulutus oli 66 autokunnan joukon pienin, 20,1 kWh/100km. Ihan ei taida pystyä siis talvioloissa tuota Porin matkaa tekemään yhdellä latauksella, mutta nähtäväksi jää, millainen tulee meidän käytössä kulutus olemaan.

Auto tuli kotiin pari viikkoa sitten ja ensimmäisten sadan kilometrin perusteella kaikki tuntuu ihan hyvältä. Jatkoa seuraa kunhan tilanne etenee.

MB CLA 250+ Launch Edition juuri ennen liikkeelle lähtöä

Toimintamatkoista: kun näistä pakkasen aikaan kovasti lyhenevistä toimintamatkoista (20-50%) WLTP:hen verrattuna hirveästi kitistään joka paikassa ja ne keikkuvat tikun nokassa, tein sitten vertailun omista vanhoista autoista. Olen 1999 alkaen pitänyt kirjaa tankkauksista ja kulutuksista. Focus -99 bensakoneella kulutti talviaikaan 8.5-9 l/100 km ja kesäaikaan (poislukien pitkät lomamatkan ajot) 5.8-6 l/100km. Tästäkin tulee melkoinen 30% pudotus toimintamatkaan kun pakkanen kiristyy. Samaten WLTP on sähkössä vastaava kuin polttomoottoriautojen ilmoitettu kulutus: tuskin koskaan sellaisiin lukemiin pääsee normaaliajossa, se on vain vertailulukema autojen kesken. Eli summa summarum: ei mitään uutta pakkastaivaankaan alla.



Leave a Reply